Englanninkielisiä viestintätaitoja kehittäviä kursseja on tarjolla seuraavista aiheista –
» Esiintyminen
» Kanssakäyminen englanniksi
» Kirjoittaminen
» Kokoukset ja neuvottelut
Yleistä
Olemme varmoja, että suosituista ja pidetyistä
kursseistamme on teille huomattavaa hyötyä verrattuna
kilpailijoidemme tarjoamiin kursseihin. Mikäli olet ollut vastaavilla
kursseilla aikaisemmin, huomaat että lähestymistapamme
opetukseen on raikas sekä erittäin käytännöllinen
ja tehokas.
Kaikki kurssit kestävät kaksi päivää. Niihin kuuluu 45 minuutin yksilöllinen palautekeskustelu ja kirjallinen raportti, jotka toimitetaan 1-2 viikon kuluessa kurssin päättymisestä. Siten saatte tehokkaimman mahdollisen hyödyn kurssista. Tuemme teitä kokonaisvaltaisesti.
Jokainen kurssi voidaan suorittaa sekä perus-
että edistyneellä tasolla. Kurssit voidaan järjestää
joko työpaikallanne tai muussa soveltuvassa neuvottelutilassa.
Suosittelemme, että kurssipäivien välillä on noin viikon tauko. Siten ensimmäisen päivän materiaalin omaksumiselle jää enemmän aikaa ja opittu on helpompi ottaa käyttöön toisena kurssipäivänä. Harjoittelusta ja palautteesta on näin eniten hyötyä.
Täsmällinen kurssiohjelma päätetään keskustelujen perusteella laajasta valikoimastamme. Kurssia edeltävä puhelinhaastattelu ja kirjallinen kyselylomake auttavat meitä suunnittelemaan kurssin tarkasti tarpeidenne mukaan.
Kurssin aikana annetaan palautetta haastavalla ja myönteisellä tavalla. Yksityiskohtaisempi palaute vahvuuksista ja heikkouksista sekä käytännön neuvoja kielitaidon kehittämiseksi annetaan henkilökohtaisessa palautekeskustelussa.
Tuemme teitä kokonaisvaltaisesti!
Esiintymistaidot
Opettajamme ovat asiantuntijoita haastavan ja myönteisen ilmapiirin luomisessa, mikä auttaa esiitymistaitojen kehittämistä ja harjoittamista. Kurssilla pidät ensimmäisenä aamuna lyhyen esitelmän, jonka jälkeen käymme yhdessä läpi esitelmän kieltä ja tarkastelemme millaisella äänenkäytöllä esitys olisi tehokkain. Saat aiheeseen liittyen kotitehtäviä ja – ihannetapauksessa – muutaman päivän aikaa kirjoittaa esityksesi uudelleen. Seuraavalla tapaamiskerralla tarkastelemme esitykseen liittyviä erityisalueita ja olennaisia kulttuurillisia ominaisuuksia. Päätösiltapäivänä parannetut esitelmät esitetään uudestaan.
[ylös]
Kanssakäyminen englanniksi
Tällä kurssilla pyritään parantamaan englanninkielisiä
sosiaalisia taitojasi erilaisissa arkipäiväisissä tilanteissa, joita
kohtaat työssäsi.
Sosiaaliset tilanteet - ensimmäisestä tapaamisesta lounaskeskusteluihin
ja hyvästelyihin - ovat puhutun kielen kriittisiä, vaikkakin usein
laiminlyötyjä alueita. Niiden merkitystä päivittäisessä toiminnassa
ei koskaan pitäisi aliarvioida. Kehitä taitojasi ja huomaat, kuinka
asiakkaaseen tekemäsi hyvä vaikutelma auttaa muitakin liike-elämän
alueita eteenpäin. Neuvottelujen ristiriitatilanteista selviäminen
ja vaikeiden asiakkaiden saaminen omalle puolelle on paljon todennäköisempää,
jos hallitsee oikeat tavat toimia englanniksi.
Tämä kurssi parantaa kielitaitoa, kulttuurienvälistä tietoisuutta,
äänenkäyttöä ja keskustelustrategioita, jotka ovat tarpeen kaikessa
kanssakäymisessä.
[ylös]
Englanniksi kirjoittaminen
Tällä kurssilla kehitetään englanninkielistä kirjoitustaitoasi, jotta pystyt kirjoittamaan tehokkaasti oman alasi tekstiä. Kyse voi olla liike-elämästä, tekniikasta, hallinnosta, tieteestä tai lääketieteestä.
Oikea tieto ja tekniikka auttavat sinua kertomaan erityisosaamisestasi tavallisille kuulijoille ja antamaan teksteistäsi ammattimaisemman vaikutelman.
Paraskaan tuote tai palvelu ei voi menestyä, elleivät asiakkaasi ymmärrä kuinka se toimii ja mitkä ovat sen edut kilpailijoihin verrattuna. Toisin sanoen viestinnän sopeuttaminen kohderyhmän mukaan on tämän kurssin olennaisimpia asioita.
Suosittelemme, että kurssi suoritetaan neljänä puolen päivän istuntona kolmen-neljän viikon kuluessa. Kunkin istunnon jälkeen saat kirjoitustehtävän, jonka palautat sähköpostilla. Siten voimme tarjota yksilöllisen palautteen ennen seuraavaa tapaamista ja maksimoida kurssista saamasi hyödyn. Kurssi voidaan järjestää myös haluamallanne aikataululla.
[ylös]
Neuvotteleminen englanniksi
Tällä kurssilla pyritään kehittämään englanninkielen taitoja erityisesti neuvotteluihin osallistumisen ja vaikuttamisen osalta.
Neuvottelutilanteita kuvaavat harjoitukset ja oikean kielenkäytön omaksuminen auttavat vähentämään väärinkäsityksiä ja tulemaan vakuuttavammaksi englanninkieliseksi viestijäksi.
Oikeakielisyys ja kommunikaatiotaidot antavat
sinusta ammattimaisen kuvan ja auttavat saavuttamaan tavoitteesi
vakuuttavasti sekä asiakkaidesi että projektitiimisi parissa.
Parantunut kielitaitosi johtaa tehokkaampiin ja menestyksekkäämpiin
neuvotteluihin. Osaat tuottaa parempia raportteja asiakkaillesi
ja hankkijoillesi, pystyt parantamaan luottamusta ja luomaan pohjaa
kestäville liikesuhteille.
[ylös]
|